Tarkoituksena on tehdä siis työkalupakki, koivuvaneria viilutettuna, lopulliset mitat 300 x 450 x 245. Sisälle tulee pari pientä laatikkoa eri työkaluille, mutta muuten designissa ei ole mitään erityistä. Käytän 12-millistä koivuvaneria sekä pähkinä-, kirsikka- ja koivuviilua. Teen laatikosta ensin 306 korkean, koska se sahataan sirkkelillä kahteen osaan ja korkeutta lähtee siinä hieman pois, oletettavasti noin 6 milliä, jos yhdellä sahauskerralla ei pärjätä.
Näin jälkikäteen katsottuna laatikon osien suorakulmaisuus on ehdottoman tärkeää. Jostain syystä kahdesta vaneripalasta tuli hieman vinot, joten valmiissa pakissa oli enemmän hiomista, kun kulmat eivät mätsänneet. Kasasin pakin lamelloilla, jotka ovat mielestäni helppokäyttöisiä ja joustavia. Koulun lamellokone ei ole ihan parasta laatua, mutta silläkin koloista tuli käyttökelpoisia. Dominot näyttivät vaikeilta ja poraus on turhan monimutkaista tällaiseen työhön. Joku duunari olisi ampunut pakin naulaimella kiinni, mutta silloin pitäisi toki varoa nauloja, kun pakki sahataan kahdeksi osaksi.
Lamellointi ja liimaus olivat tavallaan helppoja, koska olin tehnyt Planexilla paljon sellaisia hommia, mutta edelleenkin kokoamisvaiheessa tarvitsee apua ja ylimääräisiä palikoita ja puristimia, ja tulee kiire. Unohdin jostain syystä hioa sisäpinnat ennen kokoamista, mutta ehkä työkalupakki selviää siitä. Ulkopintojen hiomisessa pitää olla tarkkana, koska hiomakone haluaa haukata reunoista ja kulmista ylimääräistä helposti. Hiomapaperiin pitäisi suhtautua kuten terään.
Viilutus on työlästä mutta hauskaa. Ainakin osin. Valitsin kirsikan ja pähkinän niiden maanläheisten mutta kauniiden värien takia, ja keskelle teen pienen timantin koivusta. Halusin testata intarsiaa ainakin pienissä määrin. Mielestäni kannattaa kokeilla mieluummin jotain vähän liian vaikeaa kuin liian helppoa. Koulun viiluvarasto on hieman sekaisin ja osa viiluista oli muuttanut väriään auringon takia, mikä vaikeutti hyvien viilujen valintaa. Viiluja oli kuitenkin montaa laatua ja kokoa, ne olivat vain päällekkäin kasassa.
Koulun viilusaha on ihan kelvollinen, tosin repii ainakin pähkinää helposti, ja välillä piti tehdä useampikin uusinta-ajo. Jotkin viilut piti viimeistellä hasardilla oikohöylämenetelmällä, jossa kahden puunpalan väliin puristettiin viilunippu ja vedettiin koko jutun alareuna tasaiseksi oikohöylällä. Se toimi erinomaisesti, mutta metallipuristimet avoimen terän päällä ovat toki aina vähän kuumottavia.
Päätyjä en sahannut viilusahalla, koska repiminen oli siinä suurempaa. Terät ovat ehkäpä tylsät. Boksin kanteen tulee neljä palaa ja keskelle pieni timantti, joten yhteen osuvien päätyjen piti olla huolelliset. Siksi leikkasin päätykohdat mattoveitsellä suorakulman avulla. Mattoveitsen käyttö on huolellisuutta vaativaa ja veitsen kannattaa olla hyvä. Paloista tuli kuitenkin käsityönä ihan ok:t. Mieluummin käyttäisin siihenkin jotain konetta - esimerkiksi intarsia olisi huomattavasti helpompaa, jos palojen kulma-asteet voisi määrittää koneellisesti eikä käsin. Ja viiluprässi helpottaisi liimausoperaatiota huomattavasti, mutta toistaiseksi liimaus tehtiin puristuslevyillä ja kasalla puristimia.
Ladonta ja teippaus oli hauskaa nyhräystä. Käytin maalarinteippiä, koska siinä ei ollut suurempia ongelmia paitsi revintä, jos teipin otti väärään suuntaan irti. En jaksa siklata irti viiluteippejä! En meinannut uskoa, että ryppyinen pähkinä silottuisi boksin seinään kunnollisen näköiseksi viiluksi. Ja välillä tulikin ongelmia - oliko syynä liika tai liian vähä liima tai huono puristus, jäi osin mysteeriksi. Silitysrauta siloitti osan kupruista, mutta on vasta varotoimenpide, koska se kiillottaa viilua ja vetää saumakohtia erilleen. Onnistuin pilaamaan pari saumaa silittämällä liikaa päältä. Ja tosiaan kerran laitoin puristimet niin, että keskimmäinen vaneripala alkoi upota reunojen sisään... kannattaa siis puristaa tarkasti reunojen päältä.
Vaikeassa kuviossa oli haasteensa. Sivujen piti mätsätä täysin ja asettua oikeille kohdilleen, mutta silti jäi puolen millin tai jopa millin heittoa. Totesin, että on hullun hommaa yrittää saada kaikki rajakohdat oikein, koska liimauksessa on joitain kymmeniä sekunteja aikaa mallailla oikeaa kohtaa, ja kerran liimaan koskenutta viilua ei viitsisi nostella irti uudelleen. Hullua siis. Intarsia onnistui joten kuten - leikkasin ensin taustaviilusta palan pois ja sitten reiän kautta leikkasin koivusta samannäköisen palasen. Laserilla tai jollain intarsialeikkurilla tämänkin varmasti tekisi helposti ja paremmin lopputuloksin, mutta oli timanttini ihan hyvä, ainakin ensimmäiseksi intarsiaksi.
Nyt puuttuu vielä yksi kansi, ja sitten boksi on kokonaan liimattu. Odotan kauhulla sirkkelillä kahtia sahaamista, mutta se on ensi viikon murhe. Myös erinäisiä korjaustöitä pitää tehdä, kuten pieniä lisäliimauksia ja hiontaa… Mutta onneksi tämä on harjoitustyö eikä asiakastyö. Tuntipalkkakin alkaisi olla jo aika tähtitieteellinen. Ensi viikolla voisin ottaa työstä kuviakin.
-------------
-------------
Työkalupakki on nyt valmis ja kotona. En ole siihen mitenkään täysin täydellinen, mutta ensimmäiseksi viilutustyöksi se on ihan ok. Kerron vielä, mitä olen tehnyt sitten viime kirjoituksen.
Viilutin sivut loppuun ja sahasin sitten boksin kahtia. Onneksi boksini ei ollut erityisen kiero, joten sahaus oli helppo, joskin kuumottava. Sirkkelillä on vain osattava pitää pää kylmänä ja jatkaa sahausta tyynesti, vaikka kappale panisi vastaan ja työstö olisi raskas. Seuraavaksi viilutin vanerin päätyosat (siis sahauksessa paljastuneet kohdat), mikä oli hermoja vaativaa näpräystä, mutta onnistui ihan hyvin lopulta. Tein sisäboksit 6-millisestä vanerista ja menetin hermoni niiden viimeistelyssä, minkä seurauksena niistä tuli hionnalta epäsiistejä. Tässä vaiheessa aloin olla kyllästynyt kaikkeen näpräykseen, jota työssä tuli vastaan.
Ehkä ärsyynnyin juuri siksi, etten tiennyt mitä seuraavaksi pitää tehdä, tai en ollut suunnitellut sitä tarpeeksi hyvin. Tuli paljon yllätyksiä ja vikoja, joita piti korjata, ja moneen pikkuasiaan meni ärsyttävästi aikaa, ja tuntui ettei mikään valmistu. Ehkä jos olisin ajatellut kaikki työvaiheet etukäteen ja vaikka kirjoittanut ne ylös, olisin säästynyt ahdistukselta.
Lopulta asensin metalliosat (saranat ja nostokahvat yms), otin ne pois ja pintakäsittelin työn. Uusi maalaamo oli ihana ja ruiskulakkaus helppoa, vaikka siinäkin tuli vastoinkäymisiä ja lakkasin ihan liikaa kerroksia. Mutta on hyvä oppia pintakäsittelemään kunnolla, ja sekin homma on varmaan paljon helpompaa kun on muutamat tuotteet ruiskuttanut. Saranoiden ja muiden asennus onnistui hyvin lopulta ja boksista tuli valmis.
Haluaisin tavallaan tehdä uuden viilutyön joka onnistuisi paremmin, mutta toisaalta on ihanaa keskittyä uuteen työhön ja unohtaa kaikki viilutuksen ärsytykset ja viivästykset. Ainakin boksi on valmis, ja on sikäli toimiva että se toteuttaa tehtävänsä, eli siihen voi säilöä tavaraa. Se on kai tärkeintä.
/Saara Kemppainen 27.10.13
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti