Oikohöylän tarkoitus saada kyseisen kappaleen 2 sivua tasaiseksi siten että siitä muodostuu 90 asteen kulma. Oikohöylän tarkoituksena on saada kierot kappaleet tasaisiksi. Ennen höyläämistä muista katsoa vasteen kulma ja vaste laittaa niin lähelle etureunaa kuin mahdollista ja että aihiossa ei ole mitään, joka vahingottaisi terää esim. kuivuneet liimat sekä naulat pois. Muista että kun höyläät kappaletta niin sormet on pidettävä aihion päällä, ettei vain mitään vahinkoja käy. Huomioi että jos kappaleeseen tulee aaltomaista kuviota niin hiljennä työntönopeutta. Jos loppupäähän tulee haukkaus, takapöytä on liian ylhäällä jolloin sitä on säädettävä alemmas. Jos taas etupäähän tulee haukkaus takapöytä on silloin liian alhaalla jolloin sitä nostetaan ylemmäs. Jos haluat hieman kaarevan jalan, työstä kappaletta niin, että painat toisesta päästä enemmän kuin toisesta. Kaarevaa kapulaa tarvitsee esimerkiksi pöydän ja tuolin jalkoihin, sekä tuolin kansiin. Jos oikohöylä ei ota työstettävän kappaleen loppupäästä, katso että painat yhtäpaljon kummastakin päästä. Tapaturmat voit välttää kun katsot että sinulla ei ole mitään roikkuvaa kaulasta, käsistä eikä hihasi voi ottaa terään.
Hyvä Atte!
VastaaPoista